Meillä alkaa täällä olla kohta riiviöajat käsillä. Rosi ylettää lähes joka paikkaan, mikä tarkoittaa, ettei yksikään liian matalalla oleva tavara välttämättä säästy sen hampailta. Vähän tuntuu, että pulassa ollaan, mutta kaipa tämä tästä. Vähän väliä sitä saa olla työntämässä pois pöytien reunoilta ja hyllyiltä, mutta se taitaa vähän kuulua ton ikäisille pennuille. Ja nyt vaan sitten kaikki kärsivällisyys peliin (minulla sitä vielä riittää, muilla välillä ei..) ja opettamaan, ettei joka paikkaan hyppely ole sallittua. Koulutan Rosia vaihtelevasti naksuttimen avulla ja ilman. Tänään sitten ihmeteltiin kosketuskeppiä (jonka virkaa toimitti vanha ratsastusraippa!) eikä muuten kauaa ihmetelty! Se tajusi jujun ihan muutamasta kerrasta ja nyt keppiä voi liikutella jo ihan reippaasti ylös-alas-sivulle Rosin seuratessa perässä. Naksuttimen kanssa aukeaa kyllä ihan uusi maailma, niin nopeaksi se tekee oppimisen. Motivoiminenkin on superhelppoa, kun on tuollainen ahmatti motivoitavana. Odottelen malttamattomana maaliskuuta, että päästäisi mekin koulutuskenttiä valloittamaan.
Omaksi yllätyksekseni olen innostunut myös näyttelytouhuista, vaikka ennen se osa koiramaailmaa tuntui vieraalta. Olen opetellut näyttelysääntöjä ja yrittänyt löytää mahdollisimman monta meille sopivaa näyttelyä lähitulevaisuudesta. Pitäisi vaan se seisomaan opettelu aloittaa.. :P Sivulla ravaamista on kokeiltu muutama kerta.. Aikaa on opetella, sillä ensimmäinen näyttely jonne mekin päästäisiin on vasta huhtikuussa. Joutuvatkohan kaikki uudet koiranomistajat tällaisen "haluan harrastaa koirani kanssa kaikkea" -innostuksen valtaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti