maanantai 23. elokuuta 2010

Agilityn ahaa! elämykset

Torstaina käytiin jälleen agiliitämässä. Edellisen viikon kerta jäi meiltä välistä.

Uutena kouluttajana toimii Anne Savioja. Hän teki meille samantien 20 esteen radan, joka onneksi tehtiin ensin noin 5 esteen pätkissä. Radalla oli aitoja, putkia ja kepit. En edes yritä selostaa rataa tähän, enkä osaisi sitä enää varmasti piirtääkään, mutta kerrotaannyt jotain yleistä. Paikalla oli 2xbordercollieita ja 2xausseja (Rosi siis mukaan lukien) sekä yksi espanjan/portugalin vesikoira. Vauhtia riitti siis kaikilla koirakoilla. Alkeiskurssillahan koiria oli mineistä maxeihin ja nyt olikin kiva, että kaikki olivat samaa kokoluokkaa..

Radalla oli muutamia valssauskohtia, jotka tuotti itselle jälleen vaikeuksia. Yhdessä kohdassa valssi täytyi tehdä esteen edessä ja olin joka kerta auttamattomasti seuraavan esteen tiellä, kun Rosin olisi pitänyt siitä hypätä.. Putket Rosi osasi hakea tosi kivasti, se on edelleen Rosin ehdoton lempparieste.

Koin radalla ison ahaa-elämyksen. Meidän kouluttaja käski jossain vaiheessa laittamaan kädet taskuun ja ohjaamaan pelkillä olkapäillä. Tämän jälkeen vaikeatkin välistä vedot, ihan kaikki ongelma kohdat sujui kuin tanssi! Olkapäillä ohjatessa jouduin tietysti kääntämään koko yläkroppaa huomattavasti enemmän, jolloin rintamasuunta pysyi oikein ja Rosi kulki oikeaan suuntaan. Ensi kerralla kokeilen tätä ihan ehdottomasti uudestaan!! Ihan mieletön fiilis, kun koira menee just sinne minne haluatkin, vaikka kädet oli taskussa. Mitä tästä opimme: kädet vaan sotkee ja häiritsee koiraa, jos niitä ei osaa hallita :D

lauantai 7. elokuuta 2010

Radan pätkää

Torstaina oli agilityn alkeiskurssin viimeinen kerta. Oma kouluttajamme ei pääsyt tulemaan, joten meillä oli sijainen. Jo tästä syystä treenistä tuli todella erilainen kuin yleensä. Muutenkin minulla (ja muutamalla muullakin) taisi olla kouluttajamme kanssa hieman näkemyseroja koulutustekniikoiden suhteen..

Alkuun otettiin kepit. Ensimmäisellä kokeilulla Rosi meni kepeille sisään ja pujotteli ihan nätisti, mutta minä sain heti huutia käskytyksen myöhästymisestä. Olin alkuun kyllä sanonut, ettei Rosi hahmota vielä käskyä "kepit" ja annan sen edelleen juuri silloin kun se lähtee ensimmäiseen väliin.. Noh, kouluttaja oli eri mieltä ja siis käskytys myöhässä. Kokeiltiin lähetystä uudestaan (vaihdoin puolta tässä välissä) ja annoin käskyn ennen kuin Rosi lähti kepeille. Pipariksi meni ja Rosi lähti juoksemaan keppien vierellä. Sain sen lopulta pujottelemaankin, mutta omasta mielestä tekniikka ei ollut hyvä. Käsiavuista sun muusta on aina oma vaivansa päästä eroon, mutta ennen kuin käskyn merkitys on koiralle selvä, on sitä aika turha antaa etukäteen.

Putki oli "S" muodossa. Rosi haki putken suun taas hyvin, mutta huomasin selvästi että vauhti vähän hidastui, kun putki oli väännetty eri muotoon :)

Pussia kokeiltiin ensimmäistä kertaa. Ensin kouluttaja piti pussin suuta auki ja lähetin sen muuten samoin kuin putkeen. Ei ongelmaa, Rosi ei tainnut edes huomata, että tehtiin uutta asiaa. Kun se meni niin hyvin kouluttaja sanoi, että voidaan kokeilla samantien ilman että kukaan pitää kiinni. Rosi meni vauhdilla tästäkin läpi, se ei välittänyt ollenkaan kankaasta. Tällaisissa tilanteissa olen aina tyytyväinen, kun koira on niin rohkea! :)

Kontakteja tehtiin puomin alastulolla, tällä kertaa nostettiin koirat puomille. Rosi teki tälläkin kertaa aivan loistavat kontaktit :) (nami edelleen puomin edessä maassa) Tän jutun se on selvästi nyt tajunnut mitä haetaan!

Otettiin vielä aita-putki-aita yhdistelmää. Melko suora linja ja putki edelleen "S". Tämä oli helppoa molemmille.

Seuraavaksi tehtiin suunnilleen "U"n muotoinen rata kepit-aita-aita-putki-aita-aita. (Näitä ratoja voisi alkaa piirrellä, eihän näistä muuten ymmärrä mitään) Ensimmäisellä yrityksellä päästiin kaikki muut paitsi viimeinen este. Kaksi viimeistä aitaa muodosti "L"n vasemmalle, sinänsä suht helppo juttu, mutta oma ohjaus vaan auttamattomasti myöhässä ;)
Toisella yrityksellä Rosi meni ohi putkesta (!?) mutta sain sen kutsuttua takasin ja päästiin loppuun jälleen vikalle esteelle kompuroimaan :) Päästiin kuin päästiinkin vika este yli, mutta Rosi ehti kyllä aika monta kertaa pyörähtää ympäri ennen sitä.

Rosi seuraa ohjausta tarkasti, ongelmana vaan on, etten itse vielä hahmota aina ohjauksen suuntaa :D