Terveisiä Saksasta ja yleistä pohdintaa koiran pidosta ulkomailla

Pääsin Itävaltaan opiskelemaan, ja Rosin kanssa nyt muutettiin Laufeniin (Saksan puolella, aivan Itävallan rajalla) ainakin puoleksi vuodeksi.

Lento meni hyvin, minäkin jo vähän rauhallisempana kuin viime kerralla. Rosi oli koko viikonlopun melko väsynyt ja jatkaa edelleen rauhallista linjaa. Neljättä päivää täällä nyt vietetään ja lupaavalta vaikuttaa. Yleinen suhtautuminenhan täällä koiriin on aivan toista luokkaa, mihin Suomessa on tottunut. Koiraihmiset sen sijaan taitaa olla melko samanlaisia joka paikassa ;)

Aivan asuntoni nurkalta pääsee joen rannalle ulkoilemaan, jossa koirat ovat pääasiassa vapaana. Koirattomat ja koiralliset ihmiset käyttävät lenkkipolkua sovussa. Usein paikalliset pitävä koiriaan vapaana myös kaupungissa, mikä tuntuu aika hurjalta. Koirat kuitenkin seuraavat hienosti perässä, osaavat varoa autoja ja muita ihmisiä. Remmirähjääjiä täällä ei varmaan olekaan. (Joita taas Suomessa tuntuu olevan melkein joka nurkan takana) Rosin pidän kuitenkin visusti hihnassa autojen läheisyydessä, se ei oikein taida ymmärtää jalkakäytävän merkitystä! :D

Eläinlääkärissä jouduttiin käymään ensimmäisen kerran jo tänään, koska silmät vuosi ja punoitti ja Rosia se selvästi häiritsi. Eläinlääkäri muisti meidät vielä viime keväältä, kun käytiin hakemassa ekinokkokkioosia (heisimato, joka tarttuu myös ihmisiin ja jota suomessa ei vielä ole) vastaan matolääke ja oli oikeen mukava niinkuin viimeksikin. Hän puhuu onneksi hyvää englantia ja juteltiinkin hetki koiran pidon eroista täällä ja Suomessa. Hänen piti antaa jonkun koulutusringin yhteystiedot, mutta se unohtui. Klinikka on torin toisella laidalla, joten sieltä voi helposti käydä ne hakemassa.

Suurin ero mielestäni tähän mennessä oli, se kuinka päiväkotiryhmä reagoi Rosiin. Suomessa aikuiset olisivat pitäneet lapset tiukemmin kasassa ja mahdollisimman kaukana koirasta kun taas täällä aikuiset toivat koko ryhmän lähemmäs, jotta kaikki ylettyisivät silittämään. Rosi oli onnellinen :D

Luulen, ettei täällä koirilla ole niin paljon käytösongelmia kuin esimerkiksi Suomessa. Koirat saavat pikkupennusta asti olla joka paikassa mukana paljon vapaammin ja oppivat samalla käyttäytymään kuin itsestään. Ei täällä kukaan kisko hihnaa ja aloita keskustelua "onko se uros vai narttu? Tää mun koira ei sitten tule toimeen muiden urosten kanssa" vaan annetaan koirien rauhassa tutustua. Helsingissä koirien kanssa ravintolassa syöminen olisi ehkä mahdottomuus, mutta täällä lemmikit makoilee pöytien alla, kunnes perhe lähtee. Epäilen, että meillä taitaa tässä asiassa olla vähän vielä treenaamista ;)